Nelikymppinen mies kuoli hänen autonsa suistuttua ulos valtatieltä ja törmättyä puuhun Juuassa Pohjois-Karjalassa. Henkilöauto törmäsi puuhun kuljettajan puoleinen kylki edellä perjantaina varhain ...
Seitsemänkymppinen mies onnistui ajamaan humalassa autolla kauppaan ja takaisin kotiin, ennen kuin kaatui ja jäi niille sijoilleen. Apuun Lahden Niemeen hälytettiin poliisit, jotka käyttivät törkeästä ...
Kolme miestä loukkaantui, kun vene ei millään pysynyt toista kilometriä leveällä järvellä sunnuntain vastaisena yönä Savossa. Nainen puolestaan loukkaantui muun muassa päähänsä, kun hän ajoi kovassa ...
Perin väkivahva on riehuja, jota taltutettiin lopulta lukuisien poliisipartioiden voimin Iisalmessa sunnuntaina illalla. Riehujan vastarinnan nujertamiseksi tarvittiin poliiseja aina Kuopiota myöten.
Kesän hulluimpiin kuuluva ajosuoritus nähtiin sunnuntaina illalla Espoossa ja Helsingissä, kun moottoripyöräilijä pakeni poliisipartiota 240 kilometrin keskituntinopeutta ja ajoi kuudenkympin alueella ...
Hurjaa ylinopeutta ajanut ajoi henkilöautolla päin vastaan tullutta henkilöautoa tiistaina illalla Pertunmaalla seututiellä 428 eli Joutsantiellä. Vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja kuoli. Hurjaa ...
Tielle karannutta, vauhkoontunutta lehmää pysäyttänyt mies kuoli Perttelissä. Autonsa lehmän takia pysäyttänyt kuljettaja nousi ulos autosta ja meni auton ja lehmän väliin juhannuspäivänä. Miehen ...
Mopoilija lähti poliisipartiota karkuun Porin rautatieaseman luona kulkevalla Satakunnankadulla keskiviikkona iltapäivällä. Valtatien kaksi suuntaisella Mikkolantiellä, jolla on pitkiä suoria, ...
Lapsen äiti pahoinpiteli todella rajusti viisivuotiasta lastaan heidän kotonaan ja yritti tappaa lapsensa. Paikalle tarkastuskäynnille menneet sosiaalityöntekijät näkivät raa’an väkivallan ikkunan ...
Viisi nuorta loukkaantui, kun nuoret luulivat traktorimönkijää leluksi Laitilassa. Lavalla ja hytissä matkustaneet nuoret saivat monenmoisia vammoja ajettuaan vauhdilla ympyrää ja traktorimönkijän ...
Aihealueet: Kaupunki, Koti, Koulu, Lapset, Liikenne, Nuoret, Sastamala, Talous, Uutiset Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Sastamalan sivistyslautakunta saa ensi viikon kokoukseensa esityksen, jonka ...
Nuori mies kuoli ja kaksi nuorta aikuista sai pahoja palovammoja kesämökin palossa Puumalassa Etelä-Savossa varhain sunnuntaiaamuna. Mökillä oli viikonvaihdetta viettämässä kymmenen ihmistä. Päämökki ...